Matikainen Kuningas Auto

Yksityisautoilu ja politisoituminen Suomessa 1945-1980
1. Auflage 2024
ISBN: 978-952-80-8171-5
Verlag: BoD - Books on Demand
Format: EPUB
Kopierschutz: 6 - ePub Watermark

E-Book, Finnish, 260 Seiten

Perheen henkilöauto oli sodanjälkeisinä vuosikymmeninä nykyaikaistumisen ja elintason merkki. Autokuumeen kiihkein kausi osui Urho Kekkosen presidenttikauteen (1956-1981). Autosta tuli arkea ja elämäntapaa määritellyt hyödyke, mutta vapauden varjopuoli olivat liikennekuolemat ja ympäristöongelmat. Yhteiskunta mobilisoitui auton ympärille tavalla, joka on syvällä ajattelussamme ja yhdyskuntarakenteessa. Autoistuminen alkoi vaatia tiukempaa yhteiskunnallista ohjailua, jolloin henkilöauto politisoitui. Ajonopeus, turvavyön käyttäminen tai 'parin' ottaminen ennen tien päälle lähtöä eivät olleet enää omakohtaisia asioita. Autoiluun oli totuttu yksityisenä arkirutiinina, johon puuttuminen rajoittavilla järjestelmäsäännöillä koettiin herkästi yksilönvapauden loukkaamiseksi. Tutkimus osoittaa, kuinka talous, politiikka ja kulttuuri niveltyivät autossa toisiinsa. Teos tarkastelee autoistumista inhimillisenä ja yleismaailmallisena ilmiönä sekä toimii johdantona autoistumisen historian uusimman kansainvälisen tutkimuksen kysymyksenasetteluihin.

FT Olli Matikainen (s.1970) on Suomen historian dosentti Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistoissa. Hänen tuotantonsa ylettyy ajallisesti keskiajan historiasta nykyhistoriaan. Väitöskirjan (2002) aiheena oli väkivaltarikollisuus 1500-1600-luvun Itä-Suomessa. Historiallisen kriminologian lisäksi hän on tutkinut mm. Itä-Suomen asutushistoriaa, sosiaalisen liikkuvuuden historiaa sekä kirjoittanut sanomalehti Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikaisen (2017) ja lääkintöneuvos, sotilaslääkäri Artturi Nyyssösen elämäkerrat (2020).

Autoren/Hrsg.

Matikainen, Olli

Leseproben

Auto peruutuspeilissä

Jacques Tatin komediassa Trafic (1971) elokuvan sankari herra Hulot matkustaa autonäyttelyyn. Matkalla sattuu ja tapahtuu, kun Tati kuvaa elämää autoiluna ja liikenteenä. Tatin Trafic viittaa kuvainnollisesti yhteiskunnalliseen ”liikenteeseen” eli auton välityksellä tapahtuvaan sosiaaliseen ja kulttuuriseen vaihdantaan.1 Loputon liike ja kiire on nykyajan tunnusmerkki. Trafic on autoistumisen ja kulutusyhteiskunnan kuvaus näyttäessään, kuinka ihminen samaistuu esineeseen. Sosiaalistuminen autojen hallitsemaan ympäristöön alkaa varhain, kuten psykologi kuvasi 1960-luvulla:2

• Sana auto tarttuu lapsen suuhun itse asiassa kuin luonnostaan. Näkeehän tämän päivän lapsi autoja kaikkialla ja kuulee tuon tuostakin niiden nimityksen. Hänellä on myös omia leikkiautoja. Ja monesti perheen keskusteluaiheena on tuo rakas aikamme symboli. Auto on kaikissa kielissä yksinkertainen sana ja sen vuoksi lapsen on helppo lausua se.
• Seuraavassa esityksessä autoistumisella tarkoitetaan liikkumisen perustumista yksityisautoilun varaan ja erityisesti toisen maailmansodan jälkeistä massa-autoistumista. Sosiologi John Urry on kuvannut auton ympärille rakentunutta verkostoa automobiliteetiksi.3 Teollisuustuotteena auton arvoketjun muodostavat valmistus, vähittäiskauppa, korjaamopalvelut, varaosat ja kierrätys. Monia raaka-aineita hyödyntävällä autolla on läheinen yhteys muihin teollisuuden aloihin ja erityisesti teollistunutta maailmaa pyörittävään öljyyn. Auto tarvitsee julkishyödykkeitä kuten teitä, parkkipaikkoja, katsastuspalveluita ja muuta byrokratiaa. Autoistuminen tuottaa päänvaivaa lainsäädännölle, jonka noudattamisen valvomiseen tarvitaan järjestysvaltaa. Hintavana kulutushyödykkeenä auto on merkittävä osa kansalaisten ostokäyttäytymistä, rahoitus- ja vakuutuslaitosten toimintaa ja valtiollista talouspolitiikkaa. Autoalan toimijat järjestäytyvät edunvalvontajärjestöiksi ja entusiastit harrastusyhteisöiksi. Mobilismi alkaa varjella auton kulttuuriperinnettä. Auto muuttaa elämäntapaa ja synnyttää oman mediansa. Auto on teknologisen kehityksen ja taloudellisen kasvun tuote, joka puolestaan vaikuttaa yhteiskuntaan ja talouteen. Hollantilainen autoistumisen historioitsija Gijs Mom on arvostellut John Urryn automobiliteetin määritelmää staattiseksi ja ehdottanut kattokäsitteeksi automobilismia, joka paremmin kuvaa autoistumista jatkuvassa liikkeessä olevana ilmiönä.4 Suomalaisena sivistyssanana voisi toimia automobilisaatio, sillä autoistumisessa yhteiskunta tavallaan ”mobilisoituu” auton tarpeita palvelemaan.
• Pelkistetysti autoistumista on kuvannut kaksi toisilleen vastakkaista kertomusta, jotka syntyivät pian autojen vallattua kaupunkien kadut ja maantiet. Autoteollisuuden, kaupan ja autoilijajärjestöjen kirjoittaman auton vapauskertomuksen mukaan auto edusti edistystä, demokratiaa ja elintasoa. Turun Sanomat pääsi vuonna 1930 osallistumaan lehtimiestapaamiseen Henry Fordin kanssa. Ensimmäinen massakulutustuotteeksi noussut auto oli 1910-luvun T-Ford, jonka luojan mukaan auto edisti maailmanrauhaa:
• Kun rakennan (automobiileja) niin halvalla, että jokainen voi päästä auton omistajaksi, niin edistän rauhanasiaa, sillä ihmiset menevät rajojen yli, oppivat tuntemaan toisensa, tulevat entistä älykkäämmiksi – matkustaminen lisää intelligenssiä – ja oppivat vähitellen pitämään huolen siitä, että sodantekijät eivät pääse pyrkimystensä perille.5
• Bolševikki, lehtimies ja kirjailija Ilja Ehrenburg (1891–1967) oli jyrkästi toista mieltä julkaistessaan samoihin aikoihin faktaa ja fiktiota yhdistäneen novellin The Life of the Automobile (1929). Kirjallisuudessa 1700-luvulta lähtien tunnetuissa kiertonovelleissa on pääosassa kädestä käteen kulkeva esine. Ehrenburg kuvasi auton elämää sen kulkiessa monien käsien läpi Henry Fordin kaltaisesta teollisuuspohatasta tehtaan työläiseen. Ehrenburgille auto oli kapitalistisen riiston väline ja orjuuttaja. Ehrenburgilla olivat jo käsillä kriittisen autokertomuksen tärkeimmät ainekset. Kirjailija kuvasi autoistumista liukuhihnalla rehkivän työläisen näkökulmasta, kapitalististen omistajien ja öljyteollisuuden voittojen rohmuamisena ja Malesian kumiplantaasien kärsimyksenä.6
• Kriittinen autokertomus voimistui 1960-luvulla massa-autoistumisen aiheuttamien ympäristöongelmien kärjistyessä ja liikennekuolemien lisääntyessä. Autoa porvarillisen kulutusyhteiskunnan myrkyllisenä vertauskuvana hyödynsi Jean-Luc Godard elokuvassaan Viikonloppu (1967), jossa on pitkä ja kauhukuvamainen liikenneruuhkakohtaus. Risto Jarvan elokuva Bensaa suonissa (1970) sijoittuu ralliautoilun maailmaan, mutta Jarvan mukaan hänen tavoitteensa oli laajemmin kuvata ”autoa kulttuuriin eri tavoin vaikuttavana ilmiönä”. Auto edusti Jarvalle ihmissuhteiden esineellistymistä ja vieraantumista. Jarva sai surmansa Helsingissä joulukuussa 1977 häntä kuljettaneen taksin murskaannuttua kuorma-auton alle.7 Elokuva-arvostelija Eero Tuomikoski (1970) tulkitsi Jarvan elokuvaa:
• Ja auto on juuri eräs sattuva välikappale tässä (teollisessa imperialismissa), koska siihen alistamisen välineenä on liitetty omistamisen, vapauden mielikuvat. Eli ihminen on autolla ohjattu itseään ja ympäristöään tuhoaville raiteille äärimmäisen vapauden ja voiman tunteen vallassa.8
• 2000-luvulla keskustelu autoistumisesta on siirtynyt vaiheeseen, jota voinee nimittää jälkiautoistuneeksi. Autoistuminen on kulkenut käsi kädessä jatkuvan taloudellisen kasvun kanssa, jolloin uusien autojen määrä on tavallisesti seurannut bruttokansantuotteen ja polttoaineiden hinnan kehitystä. Taloustieteilijät ovat tulkinneet merkkejä siitä, milloin autoistuminen saavuttaa ruuhkahuippunsa (peak car).9 Länsimaissa autoistuminen on ainakin hidastunut. Samalla kehittyvien maiden markkinoilla kuten Intiassa ja Kiinassa autoistuminen kiihtyy, jolloin vastattavana on paisuvia liikenne- ja ympäristöhaasteita.10 Fabio Cassia ja Matteo Ferrazzi (2018) tarjoavat ratkaisuksi auton vapauskertomuksen mukaisia näkymiä. Autoteollisuus on suuri kaatumaan, kuten tutkijat havainnollistavat vertaamalla alan kokoa maailman neljänneksi suurimpaan talouteen Saksaan. Suoraan työntekijöitä on 9 miljoonaa, jonka lisäksi autoteollisuuden alihankinta työllistää arviolta viisi työntekijää yhtä suoraa työpaikkaa kohti. 11 Cassian ja Ferrazzin mukaan auto luo peltikuorensa ja sen ympärille syntyy ”uusi ekosysteemi”. Autot ovat tulevaisuudessa kuin älypuhelimia ja autotalouden painopiste siirtyy yhä selvemmin itse ajoneuvosta palvelujen tarjoamiseen. Tekninen kehitys, fossiilisista polttoaineista luopuminen ja automatisaatio tulevat helpottamaan autoilun aiheuttamia ympäristö- ja turvallisuusongelmia.12
• Jälkiautoistuneelle ajalle on ollut leimallista globaalin, uusliberalistisen talouden kritiikin voimistuminen ja ilmastonmuutoksen vääjäämättömyyden tunnustaminen. Taloudellisen kasvun veturina, innovaatioiden luojana ja edistyksen vertauskuvana kukoistanut automobiliteetti on arvostelijoiden mukaan tyhjentynyt aikansa eläneeksi zombitaloudeksi.13 1960-luvun marxilaisten tapaan jälkiautoistuneet tutkijat näkevät ongelman olevan syvällä järjestelmässä, joka ei ole parannettavissa teknisillä lääkkeillä kuten sähköautoilla tai automatisaatiolla. Ainoa kestävä ratkaisu liikenne- ja ympäristöongelmiin on Degrowth eli yksityisautoilun vähentäminen. Ruotsalainen liikenne- ja matkailututkija Stefan Gössling (2017) maalaa synkän kuvan autoistumisesta.14 Pitkän syntilistan kärjessä ovat ympäristöongelmat, liikennekuolemat ja seksismi. Gössling pohtii syitä auton virusmaiselle levittäytymiselle evoluutiopsykologisia pohjamutia myöten. Auto on vastannut moniin inhimillisiin perustarpeisiin, jotka usein ovat liittyneet enemmän muihin houkutuksiin kuin välttämättömään liikkumiseen. Ilmastonmuutoksen aikakaudella haitalliseksi kehittyneestä ihailustamme ja riippuvuudestamme autoon olisi Gösslingin mukaan aika päästä eroon....