Saarnivaara / Satama Voiko Vanhaan testamenttiin luottaa?

3. Auflage 2025
ISBN: 978-952-80-7456-4
Verlag: BoD - Books on Demand
Format: EPUB
Kopierschutz: 6 - ePub Watermark

E-Book, Finnish, 592 Seiten

Onko Vanha testamentti vain kokoelma muinaisia taruja vai onko se historiallisesti paikkansa pitävä ja hengellisesti luotettava kirja? Raamattua koskeva historiallinen ja arkeologinen tutkimus on osoittanut kerta toisensa jälkeen siihen kohdistetun kritiikin ja epäilykset vääriksi. Modernissa tutkimuksessa Raamattu on osoittautunut paikkansa pitäväksi myös luonnontieteiden valossa. Uuras Saarnivaara vie tässä kirjassa lukijan läpi teologian, historian ja arkeologian Raamatulle esittämät haasteet tiedemiehen tarkkuudella ja osoittaa, miten Raamattuun todella voi luottaa.

Uuras Saarnivaara (1908-1998) oli filosofian ja teologian tohtori, tutkija, kirjailija ja merkittävä hengellinen vaikuttaja. Saarnivaara oli yksi aikansa merkittävimpiä perinteisen raamattunäkemyksen puolustajia ja monissa asioissa hän oli aikaansa edellä. Hänen tarkkanäköisellä teologisella työskentelyllään on pysyvä arvo.

Autoren/Hrsg.

Saarnivaara, Uuras

Satama, Mikko

Leseproben

1. Johdanto

Raamattu on maailman vaikutusvaltaisin kirja. Se on levinnyt laajemmalle kuin yksikään toinen kirja koko maailmassa, ja sitä on käännetty useammalle kielelle kuin mitään muuta kirjaa. Itse asiassa koko länsimainen kulttuuri on syntynyt Raamatun ja juutalais- kristillisen maailmankuvan pohjalta. Siksi Raamatun tutkiminen ja tunteminen auttavat ymmärtämään syvemmin ja paremmin juuriamme ja sitä kulttuuria, jonka keskellä elämme.

Raamattua on tutkittu tieteellisesti jo useamman vuosisadan ajan ja se on jatkuvasti laajan mielenkiinnon kohteena. Raamatun tieteellisessä tutkimuksessa johdanto- opilla tarkoitetaan sen kirjojen synnyn, luotettavuuden ja näihin asioihin liittyvien ongelmien tutkimista. Kyseessä on kaiken muun Pyhän Kirjan tutkimisen ja teologisen työn lähtökohta ja perustus siinä mielessä, että se johtaa tutkijat joko oikeaan tai virheelliseen käsitykseen Raamatusta. Ja tästä riippuu kaikki muu. On syystä sanottu, että kristillisen kirkon historia on suureksi osaksi Raamatun selittämisen historiaa. Kirkon historia määräytyy näet varsin ratkaisevasti sen mukaan, millaisia ennakkoasenteita ja johtotähtiä sen piirissä noudatetaan Raamatun tutkimisessa.

Johdanto- opin yleinen osa käsittelee Jumalan ilmoituksen ja Raamatun kirjoitusten suhdetta – toisin sanoen kysymystä siitä, mikä on Jumalan Hengen inspiraation ja johdatuksen suhde niiden ihmisten osuuteen, jotka ovat laatineet sen eri kirjat. Tähän osaan kuuluvat edelleen kysymykset Raamatun luotettavuudesta, sen tutkimisessa noudatettavista periaatteista ja sen kaanonin (eli ohjeellisen kirjakokoelman) synnystä ja laajuudesta.

Yleisen johdanto- opin piiriin kuuluvat myös kysymykset Raamatun alkukielistä, tekstin säilymisestä sekä arkeologiasta ja sen merkityksestä Raamatun historiallisten tietojen ymmärtämiselle. Johdanto- opin erityinen osa käsittelee Raamatun yksittäisten kirjojen syntyä ja sisältöä, niiden kirjoittajia, kirjoitusajankohtaa, historiallisia olosuhteita ja tarkoitusta.

Raamatun eksegeesi eli tekstin tulkinta tutkii ja selittää sen kirjoja yksityiskohtaisemmin. Vanhan ja Uuden testamentin teologia puolestaan tutkii ja esittää sen opetuksia järjestelmällisessä muodossa. Kristillisen julistuksen ja opetuksen tehtävä on soveltaa Raamattua nykyihmisten elämään heidän pelastuksekseen ja pyhityksekseen. Eksegetiikka on teologian tutkimusala, johon sisältyy kaikki Raamatun tieteellinen tutkimus, johdanto- oppi, eksegeesi ja teologia. 1700-luvun lopulta alkaen eksegetiikka on jakaantunut kahteen päälinjaan: raamatullis- konservatiiviseen ja liberaali-kriittiseen.

Raamatullis- konservatiivisen linjan seuraajat (joihin tämän kirjoittaja lukeutuu) lähtevät siitä uskonvakaumuksesta, että se, mitä Raamattu sanoo itsestään, pitää paikkansa: Se on Jumalan Hengestä syntynyt ehdottoman luotettava sana, joka vaatii uskoa ja kuuliaisuutta, ollen ohjeellinen kaikille ihmisille. Samalla raamatullis- konservatiivit ottavat vakavasti Raamattua koskevan historiallisen, arkeologisen ja muun tutkimuksen. Tosiasiat on näet otettava tosiasioina, ovatpa ne sitten mistä lähteestä tahansa. On kuitenkin tarkoin katsottava, ovatko ne todella tosiasioita vai sellaisiksi väitettyjä olettamuksia ja luuloja. Tällainen kuuluu kaikkeen tieteellisyyteen.

Tämän linjan edustajia on 1900-luvulla usein nimitetty fundamentalisteiksi. Nimi on peräisin kirjasarjasta, joka Amerikassa julkaistiin vuodesta 1909 alkaen nimellä The Fundamentals (suom. perusteet/ perusasiat). Kirjoittajina oli sellaisia sen ajan johtavia raamatullisia teologeja kuin B. B. Warfield, J. Orr, H. C. G. Moule, G. Campbell Morgan ym. Kirjoissa käsiteltiin Raamatun syntyä ja luotettavuutta, Jeesuksen sovitustyötä, uudestisyntymisen välttämättömyyttä ja sisältöä, Jeesuksen toista tulemista, iankaikkista pelastusta ja kadotusta ynnä muita perustavia kysymyksiä. Alun perin ” fundamentalismi” tarkoitti siis perinteistä evankelista kristillisyyttä, jossa uskotaan Raamattuun luotettavana ja totena Jumalan sanana, erotukseksi liberaalista uuskristillisyydestä. Valitettavasti siitä on kuitenkin tullut myöhemmin eräänlainen haukkumasana niitä kohtaan, jotka luottavat Raamattuun totena Jumalan sanana. 1

Liberaali- kriittinen, itseään usein historiallis- kriittiseksi nimittävä raamatuntutkimus lähtee siitä selviönä pitämästään periaatteesta, että Raamattua tieteellisesti tutkittaessa mitään yliluonnollisia seikkoja, kuten Jumalan olemassaoloa, ei saa huomioida. Toisin sanoen tutkimuksen on oltava lähtökohtaisesti naturalistista. Historiallis- kriittinen suuntaus väittää olevansa ainoa vakavasti otettava tämän alan tutkimus. 2 Heikki Räisäsen mukaan…

Historiallis- kriittinen tutkija ei voi ottaa työnsä pohjaksi Raamatun erehtymättömyyden olettamusta yhtä vähän kuin hän ottaisi Koraanin erittelyn pohjaksi olettamusta sen erehtymättömyydestä. Hän haluaa säilyttää avoimen asenteen sekä Raamattuun että Koraaniin. 3

Raamatun lausumille itsestään ei siis saa antaa sen enempää merkitystä kuin sille, mitä Koraani sanoo itsestään. Liberaali- kriittisen suuntauksen edustajilla on poikkeuksetta se ennakko-olettamus, että ihmisten kirjoittamana Raamattu on erehtyväinen, koska ” erehtyminen on inhimillistä” (errare humanum est). Sitä on siksi käytävä tutkimaan sen luotettavuutta epäillen. Saksalaiset Uuden testamentin eksegeetit Hans Conzelmann ja Andreas Lindemann esittävät liberaali- kriittisten (tavallisesti ” kriittisiksi” nimittämiemme) tutkijoiden yleisen ajatustavan kirjoittaessaan:

Nykyaikaisen eksegeettisen työn lähtökohtana on… aivan yleisesti epäilys. Tieteellinen tutkimus asettaa kyseenalaiseksi vanhan kirkon Raamattua koskevan tradition [ joka piti sitä erheettömänä Jumalan sanana]. 4

Heidän mukaansa Raamattu eroaa toisista muinaisajan kirjoista vain ” aiheensa puolesta”. Esimerkiksi sen ihmekertomuksia ei pidä lukea ” raporttina todella tapahtuneesta”. Tulevia asioita ennustavaa profetiaa on pidettävä mahdottomana, eikä Raamatun sellaisia kohtia voida pitää todellisina ennustuksina. Räisänen kirjoittaa samassa hengessä:

Kaiken vakavasti otettavan teologian edellytyksiin kuuluu, että perinteiset käsitykset tiettyjen Raamatun kirjojen tekijöistä ja syntyajasta on hylätty, ja että Raamatun tunnustetaan sisältävän myös epähistoriallista ainesta ja että Raamatun sisäinen epäyhtenäisyys myönnetään… [ Tämä] metodinen lähtökohta on kiistaton. 5

Tämä on siis historiallis- kriittisen raamatuntutkimuksen lähtökohta ja edellytys, ei vasta sen tutkimustulos. Räisäsen mukaan raamatuntutkimusta, joka ei omaksu tällaista edellytystä ja lähtökohtaa, ei voi ottaa vakavasti. Liberaali-kriitikot pyrkivät keinolla millä hyvänsä todistamaan sanotun lähtökohtansa ja edellytyksensä paikkansa pitäväksi. Tämä on liberaalikriittistä ” dogmatismia”. He syyttävät raamatullis-konservatiiveja dogmatismista, mutteivät näe hirttä omassa silmässään. Onko siis ihme, että Raamattuun Jumalan sanana luottavat kristityt eivät voi ottaa historiallis- kriittistä raamatuntutkimusta vakavasti!? 6

Historiallis- kriittisyydessä on ymmärrettävästikin se maailmankatsomuksellinen ongelma, että jos Jumala on olemassa ja jos hänellä on ollut vaikutusta Raamatun ja Israelin uskon syntyyn, tuottaa tutkimus järjestelmällisesti epätosia tuloksia selittäessään tämän vaikutuksen luonnollisilla syillä. Ateismin/ deismin paikkansapitävyys on siten edellytys sille, että kyseinen tutkimus tuottaa oikeita tuloksia. Jos taas ateismi/ deismi ei ole totta, ovat tulokset ainakin osittain vääriä. Maailmankatsomuksellisesti neutraalia tiedettä ei ole olemassa. 7

Toiseksi ei ole olemassa mitään ” puhdasta tiedettä”, vaan kaikki tieteentekeminen on sidoksissa sen taustalla oleviin filosofisiin lähtökohtaoletuksiin. Tämän tosiasian tunnustamattomuus tai tietämättömyys näistä lähtökohdista ei poista tätä faktaa. Vain kaikkitietävä olento voisi tehdä tiedettä irralla perustavista lähtökohtaoletuksista. Paljon sekaannusta syntyy siitä, ettei tunneta tieteenfilosofiaa. Tämä on erityisesti luonnontieteilijöiden ongelma, mutta myös...