Itkonen Neuvostoliiton sotajoukot Hangossa

1. Auflage 2023
ISBN: 978-952-80-1659-5
Verlag: BoD - Books on Demand
Format: EPUB
Kopierschutz: 6 - ePub Watermark

E-Book, Finnish, 188 Seiten

Suomi joutui luovuttamaan Hankoniemen lähisaarineen 12.3.1940 allekirjoitetun Moskovan rauhansopimuksen mukaisesti. Hankoniemen vuokra-alue oli 22.3.1940-3.12.1941 välisen ajan neuvostojoukkojen miehittämänä. Neuvostoliitto siirsi Hangon vuokra-alueelle maa-, meri- ja ilmavoimien sekä rannikkotykistön joukkoja ja sotakalustoa. Hangon vuokra-alueen neuvostojoukot muodostivat selkeän uhkan Suomen turvallisuudelle. Vuokra-alue olisi voinut toimia muutaman divisioonan maihinnousun lähtöalueena Suomen keskeisten kaupungien kuten Helsingin, Turun ja jopa Tampereen valtaukselle.

Asko Itkonen on kirjoittanut kirjoja moottoripyörien ja panssarivaunujen historiasta. Kirjoitustyön osana hän on laatinut myös Asevarikko 5:n ja Hyökkäysvaunurykmentin joukko-osastohistoriikit. Sotahistoriasta ensimmäisenä työnä oli Talvisodan tuhotut tankit. Neuvostoliiton sotajoukot Hangossa on toinen Suomen sotahistoriaan liittyvä kirja.

Autoren/Hrsg.

Itkonen, Asko

Leseproben

TALVISODAN LAIVASTOJA JA RANNIKKOPUOLUSTUSTA SUOMENLAHDELLA
Saksa esitti Liettualle 20.3.1939 uhkavaatimuksen Memelin (nykyisen Klaipedan) luovuttamisesta Saksalle. Liettualaiset hyväksyivät alueen luovuttamisen varhain aamulla 23.3.1939. Memelin alue oli Saksan viimeinen aluelisäys ennen toisen maailmansodan syttymistä. Saksa ja Neuvostoliitto solmivat keskenään 23.8. 1939 Molotov-Ribbentrop (Hitler-Stalin) -sopimuksen, joka takasi Saksalle Neuvostoliiton puolueettomuuden siinä tapauksessa, että Saksa hyökkäisi Puolaan. Sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan mukaan Vi-ro, Latvia ja Suomi kuuluivat Neuvostoliiton ja Liettua puolestaan Saksan etupiiriin. Saksa aloitti hyökkäyksen Puolaan 1.9.1939. Neuvostoliitto hyökkäsi Puolaan 17.9.1939 ja miehitti sen itäosat. Saksa ja Neuvostoliitto pitivät Puolan valtaamisen kunniaksi yhteisen voitonparaatin 25.9.1939 Puolan Brest-Litovs- kissa. Toisen maailmansodan alettua syyskuussa 1939 Neuvostoliitto aloitti omalta osaltaan Molotov-Ribbentrop (Hitler-Stalin) -sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan toimeenpanon vaatimalla Virolta ja Latvialta sotilastukikohtia. Neuvostoliitto kutsui Suomen edustajat 5.9.1939 neuvottelemaan Moskovaan ”konkreettisista poliittisista kysymyksistä”. Neuvottelut käytiin kolmessa jaksossa, 12.-14.10, 3.-4.11. ja 9.11.1939. Neuvostoliitto esitti, että Suomi luovuttaisi Neuvostoliitolle osia Karjalan kannakselta ja Suomenlahden ulkosaaret sekä näiden lisäksi Hangon ja Lappohjan satamat. Vastaavasti Neuvostoliitto tarjosi aluevaihtoa, jossa Suomi olisi saanut laajempia alueita Itä-Karjalan Repolasta ja Porajärveltä. Sodan uhkan ollessa ilmeinen Suomi kutsui reservinsä sotilaat 10.10.1939 alkaen ylimääräiseen kertausharjoitukseen, joka merkitsi käytännössä liikekannallepanoa. Neuvottelut päättyivät tuloksettomina marraskuussa. Neuvostoliitto lavasti 26.11.1939 Mainilan laukaukset, joilla Neuvostoliitto perusteli sotaa puolustuksellisena toimenpiteenä. Neuvostoliitto sanoutui 28.11.1939 irti Neuvostoliiton ja Suomen välisestä hyökkäämättömyyssopimuksesta ja katkaisi diplomaattisuhteet 29.11.1939 Suomen ja Neuvostoliiton väliltä. Neuvostoliitto aloitti talvisodan 30.11.1939 hyökkäämällä Suomeen ilman sodanjulistusta. Talvisota kesti 30.11.1939-13.3.1940 välisen ajan ja päättyi Moskovan rauhansopimukseen. Taustaa Hangon vuokra-alueen luovuttamiselle 1940 ja taistelulle 1941 Puolan itäosien valtaamisen jälkeen Neuvostoliitto pakotti syys-lokakuun vaihteessa vuonna 1939 Viron, Latvian ja Liettuan solmimaan kanssaan avunantosopimukset ja luovuttamaan Neuvostoliitolle sotilastukikohtia alueiltaan. Sodan uhan kasvaessa Suomen piti tarkistaa merialueensa miinoitussuunnitelmat. Neuvostoliiton vaati 14.10.1939 myös Suomelta alueluovutusten lisäksi sotilastukikohtia käyttöönsä. Neuvostoliiton vaatimukset synnyttivät pelon Neuvostoliiton mahdollisesta maihinnoususta Tallinnan suunnasta Etelä-Suomen rannikolle tai Ahvenanmaalle. Samaan aikaan neuvoteltiin Ruotsin kanssa yhteisistä suojamiinoitteista Ahvenanmaan ja Ruotsin välille. Ruotsi ilmoitti vuoden 1939 lokakuussa luopuvansa eteläisestä miinoitteesta (Märketin eteläpuolella pääpiirtein Maarianhaminan Flötjanin välillä), mutta olevansa valmis osallistumaan pohjoiseen sulkuun (Understen-Märket). Merivoimat pohtivat omaa sodan ajan toimintaansa suunniteltaessa Neuvostoliiton Itämeren laivaston (Itämeren Punalipun laivaston) toiminnan aktiivisuutta Itämerellä. Toinen pohdittava asia oli meren jäätymisen ajankohta, koska se vaikutti oleellisesti miinoittamisen laajuuteen. Neuvostoliiton käytti laivastoaan talvisodan alkupäiviä lukuun ottamatta vuoden 1939 joulukuusta vuoden 1940 tammikuun puoliväliin puolustuksellisesti. Poikkeuksena oli sukellusveneiden aktiivinen toiminta. Itämeren sotilaspoliittinen tilanne muuttui vuonna 1940. Talvisodan päättäneen 12.3.1940 illalla allekirjoitetun Moskovan rauhansopimuksen mukaan Suomi joutui luovuttamaan Kalastajasaarennon Jäämeren rannalta, Sallan alueen Lapissa, Karjalan ja Suomenlahden ulkosaaret sekä vuokraamaan Hankoniemen alueen kolmeksikymmeneksi vuodeksi Neuvostoliitolle sotilastukikohdaksi. Neuvostoliitto esitti 12.6.1940 Latvialle ja neljä päivää myöhemmin Virolle ja Liettualle uusia vaatimuksia. Nämä maat pakotettiin vuoden 1940 heinäkuun lopussa liittymään Neuvostoliittoon neuvostotasavaltioina. Edellisen seurauksena Neuvostoliiton meriraja laajeni noin 1 740 kilometriin oltuaan vuotta aikaisemmin vain alle 200 kilometrin pituinen. Neuvostoliitto sai haltuunsa koko Suomenlahden eteläisen rannikon. Tallinnasta tuli 20.7.1940 Itämeren Punalipun laivaston päätukikohta. Suomi sopi vuoden 1940 lokakuussa Neuvostoliiton kanssa Ahvenanmaan demilitarisoimisesta ja linnoittamattomuudesta. Suomi oli jo heinäkuussa lopettanut linnoittamisen ja poistanut joukot sekä ryhtynyt miinoitteiden raivaamiseen. Ahvenanmaan saariryhmä siirrettiin 8.10.1940 Merivoimien johdosta sisäasianministeriön johtoon. Yhteistoiminta Ruotsin kanssa loppui. Kesällä 1940 havaittiin Neuvostoliitto rakentavan Hangon ja Osmussaaren välille ja Viron saarten välille sekä Irbensalmeen miina-tykistösulun Suomenlahden suun sulkemiseksi. Itämeren Punalipun laivaston päävoimat keskitettiin sulkuaseman itäpuolelle. Talvisodan aikaiset miinoitteet Suomen aluevesillä raivattiin ja Suomen merialuetta voitiin pitää miinavaaralta suhteellisen turvallisina. Tässä kuvassa on Suomenlahden suun ja Moonsundin saarten rannikkopatterit rannikkotykkien kantamineen ennen suuren isänmaallisen sodan alkua. Neuvostoliiton laivaston yliesikunnan uuden esikuntapäällikön, amiraali I. S. Isakovin johdolla pidettiin vuoden 1940 lokakuussa sekä 2.-10.12.1940 Moskovassa kansankomissaarin amiraali N. G. Kusnetsov'in johdolla laivastojen sotaneuvostojen mukana ollessa neuvottelutilaisuudet, joissa selvitettiin talvisodassa saadut sotakokemukset ja analysoitiin tilanne sekä vahvistettiin laivastojen suunnitelmat vuodelle 1941. Saksan laivaston päätoimialueena oli Pohjanmeri ja Atlantti. Osa Saksan laivastosta toimi koulutuksessa Itämerellä. Saksan laivaston painopiste voitiin muuttaa nopeasti Pohjanmereltä Itämerelle Kielin kanavan kautta. Saksa kykeni tarvittaessa luomaan Itämerelle laivaston lukumääräisen ylivoiman, josta johtuen Neuvostoliiton laivaston suunnitelmissa päädyttiin ensimmäisen maailmansodan tapaiseen puolustukselliseen toimintaan suurisuuntaisemmasta Itämeren alueen strategiasta huolimatta. Puolustuksellinen suunnitelma edellytti Suomen- ja Riianlahden suille merimiinoitteista rakennettavat vahvat sulutteet. Merimiinoitteet suojattiin Hankoniemen ja Osmussaaren vahvoilla rannikkopattereilla sekä Itämeren laivaston kahdella Marat -luokan taistelulaivalla sekä hävittäjälaivueilla ja vartioaluksilla. Tallinnan laivastotukikohdasta toimi kaksi sukellusveneprikaatia ja Hangosta moottoritorpedoveneprikaati. Irbensalmen miinoitteet suojattiin Sworben niemimaan sekä eteläpuoleisten Kap Domesnäsin ja Lyserortin rannikkopattereilla. Edellisiä täydensivät vielä kaksi Kirov -luokan risteilijää ja kaksi uudenaikaista hävittäjälaivuetta sekä Liepajasta toimiva 1. Sukellusveneprikaati. Suomenlahden jäätymisen seurauksena Itämeren laivaston merellinen koulutus ja taisteluvalmius olivat vuosittain yleensä yli neljä kuukautta estyneinä. Vähemmän jäätymiselle alttiit, mutta rakenteilla olevat tukikohdat Paldiskissa ja Liepajassa eivät pystyneet vielä tehokkaaseen toimintaan. Laivojen miehistöt oli siirretty myös talvella 1940-1941 suurimmaksi osaksi maihin ja niiden merellinen koulutus aloitettiin uudelleen vasta keväällä 1941. Stalin ei uskonut Saksan aloittavan vuoden 1941 kesällä hyökkäystä itään touko-kesäkuussa saaduista tiedusteluhavainnoista huolimatta. Stalin ei uskonut Hitlerin ryhtyvän kahden rintaman sotaan. Stalin antoi Neuvosliiton maa- ja merivoimille käskyn olla antamatta Saksalle minkäänlaista aihetta sotilaalliseen toimintaan. Suomalaiset saivat jo 31.1.1941 ensimmäisen kerran alustavaa tietoa mahdollisesta tulevasta sodasta Saksan ja Neuvostoliiton välillä. Ensimmäinen poliittinen virallinen yhteydenotto tapahtui 20.5.1941 Saksan lähettilään Schnurren ottaessa yhteyttä presidentti Risto Rytiin. Ensimmäiset sotilaalliset yhteistoimintaneuvottelut olivat 25.5.1941 Salzburgissa. Merivoimien esikuntapäällikkö, kommodori Svante Sundman osallistui neuvotteluun Suomen laivastotoiminnan osalta. Täällä sovittiin, että laivaston toiminnasta käydään erityisneuvotteluja Berliinissä 27.5.1941. Seuraava ja tärkein neuvottelu toimeenpantiin 6.6.1941...