Roth Muistoja Helenestä

1. Auflage 2021
ISBN: 978-952-80-7920-0
Verlag: BoD - Books on Demand
Format: EPUB
Kopierschutz: 6 - ePub Watermark

E-Book, Finnish, 318 Seiten

Max Rothin romaani, Muistoja Helenestä, kertoo muutaman vuosikymmenen kestävän jännittävän tarinan päähenkilön, arkkitehti Juhani Vuorensolan, elämäntaipaleesta ja sen uskomattomista käänteistä, aina nuorukaisena koetuista Saksan seikkailusta lähtien Juhanin 50-vuotiaana järjestämien sukujuhlien yhteydessä paljastuvaan yllätykseen, jonka salaaminen oli vaivannut häntä vuosikymmeniä.

Max Roth on koulutukseltaan elokuvataiteen maisteri ja työskennellyt sekä mainos- että näytelmäelokuvissa eri tehtävissä, kuten käsikirjoittajana, ohjaajana ja tuottajana sekä toiminut myös elokuva-alan opettajana.

Autoren/Hrsg.

Roth, Max

Leseproben

1
Beatlesien vastajulkistettu Paperback Writer soi kiivasrytmisenä taustalla, kun Juhani ja Helene levittelivät saksalaisen sanomalehden sivuja parivuoteelle, päiväpeiton päälle. Helene riisui hätäisesti leninkiä yltään ja oli hetkessä pelkissä rintaliiveissä sekä nimettömissä. Tyttö kapsahti Juhanin kaulaan, he alkoivat kiihkeästi suudella ja kaatuivat vuoteelle. Lehden aukeamat rapisivat heidän allaan ja Juhani kiskoi housuja jaloistaan. Bild Zeitungin sivuilla vilisi otsikoita; USA lähettää lisää joukkoja Vietnamiin, Varsovan liitto tukee Pohjois-Vietnamia, Ranskan presidentti Charles de Gaulle vierailulla Neuvostoliitossa... Makuuhuoneen ovi avattiin ja tuo Beatlesien uusin kappale tulvahti parivuoteella rakastelua yrittävän nuorenparin korviin, niin että he säikähtivät. Kurkistelija katosi oviaukolta, josta näkyi hämärän asunnon olohuoneeseen. Joukko nuoria twistasi ja sheikkasi siellä kiivastempoisen musiikin rytmissä. Helene pyrähti ylös vuoteelta, käväisi nykäisemässä oven kiinni ja heittäytyi uudelleen Juhanin syliin. "Die Eltern kommen!" joku huusi olohuoneessa. Vaikka Juhani oli vasta kielikurssilla Saksassa, tuon hänkin ymmärsi, eli että vanhemmat tulee! He hypähtivät lattialle, pukivat nopeasti päälleen ja keräsivät sanomalehdensivut sängyltä. He silittelivät päiväpeiton suoraksi, eikä makuuhuoneesta päällisin puolin huomannut, oliko siellä edes käyty. Pariskunta lähti huoneesta ja pojalla oli ryppyinen lehti kainalossa, kun he liittyivät asunnosta ulos tungeksivaan nuorisojoukkoon. Juhlienpitäjän vanhemmat, jotka olivat järjestäneet tämän illanvieton, hyvästelivät huvittuneina kerrostalon porraskäytävään katoavia nuoria. Ehkäpä suomalaiset vieraat ujostelivat humalatilaansa, johon olivat itsensä kokemattomuuttaan saattaneet, kun noin äkkiä häipyivät. Juhani oli kadulle päästyään ihmeissään. Hän oli tavannut Helenen ensi kertaa näissä juhlissa, eikä tiennyt tytöstä muuta kuin nimen. Poika korjaili paitaansa housunkauluksen alle ja etsi katseellaan tyttöä. Tämä kiirehti muutaman muun nuoren kanssa, iloisesti nauraen, valkoiselle Volkkarille ja heitti Juhanille sen oviaukolta hauskoja lentosuukkoja. Sitten Volkkari lähti moottori päristen kerrostalon edustalta. Juhlissa olleet saksalaiset ja suomalaiset nuoret katosivat paikalta, poppeleiden reunustamaa katua eri suuntiin. Juhani katseli rannekelloaan. Mikäli hän humalaltaan oikein näki, viisarit osoittivat puolta kahtatoista. Viimeinen bussi hänen isäntäperheensä asumalähiöön lähtisi näillä sekunneilla ja hän etsi katseellaan yövalaistulla kadulla itselleen suunnan, jonne lähti, hieman kenkiinsä kompastellen. Hän saapui autiolle bussikatokselle ja vilkaisi mukana kulkenutta sanomalehteä. Siinä oli viimeviikon, kesäkuun lopun 1966 päivämäärä. Nivelbussi kurvasikin esiin pimeältä sivukadulta, kuin jonkinlainen valtava toukka ja sen ajovalot häikäisivät Juhanin, kun jättiläinen pysähtyi moottori muristen hänen viereensä pysäkille. Poika työnsi sanomalehden katoksen roskakoriin, kiipesi bussin kyytiin ja meni istumaan linja-auton keskivaiheille, yhden istuttavaan tuoliin. Hän oli ollut toista viikkoa Länsi-Saksan Lünenissä, Ruhrin teollisuusalueella kielikurssilla ja tiesi, että bussi kiertelisi pitkän lenkin eri lähiöiden kautta, kunnes saapuisi Heimstrasselle, jossa hänen kuuluisi nousta pois kyydistä. Kohta hän huomasi ikkunasta Lünenin tuliterän kaupungintalon, joka kurkotteli ylpeästi jonkinlaisena pilvenpiirtäjänä taivaita kohti puiston puiden takana. Maisemasta Juhani tiesi missä oltiin. Katuvalot vilistivät nuorukaisen silmissä, kun hän yritti saada humalaisista ajatuksistaan selvää. Äskeisissä juhlissa oli käynyt niin, että Helene, ruskeasilmäinen ja mustatukkainen, häntä hiukan vanhempi kaunotar, oli iskenyt silmänsä Juhaniin heti kun poika oli saapunut noihin kielikurssilaisille järjestettyihin kotibileisiin. Jonkin ajan kuluttua tyttö oli tullut hakemaan häntä tanssimaan, minkä jälkeen he olivat istahtaneet sohvalle vierekkäin. He olivat juoneet Beatlesien musiikin säestyksellä useamman lasillisen viiniä, viskiä ja camparia sekä tanssineet Heinrichin pistävän katseen alla. He olivat yrittäneet puhua keskenään saksaakin, mutta musiikki oli niin kovalla, ettei puheesta saanut juurikaan selvää. Heinrich, Heleneä hiukan vanhempi nuorimies, oli ilmiselvästi ihastunut tyttöön ja he olivat varmaan tulleetkin näihin juhliin yhdessä. Helene oli kuitenkin tanssinut kaiken aikaa Juhanin kanssa ja kutsunut hänet yllättäen juhlien järjestäjän makuuhuoneeseen. "Haluan rakastella kanssasi", Helene oli kuiskannut Juhanille, aika huppelissa, ja pitänyt nopean esitelmän siitä, kuinka kerta olisi hänelle ensimmäinen ja heidän täytyisi levittää jotain suojaa parivuoteen päiväpeitolle. Juhani tuijotti nivelbussin keskiosan nitisevää, taipuilevaa ja pyörivää metallilaippaa. Tiukoissa kaarteissa se kirskui hänen jalkojensa juuressa ja Juhani oikeastaan nyt vasta ymmärsi, mitä Helene oli noilla toimenpiteillä tarkoittanut. Jos he olisivat onnistuneet rakastelussa, jokin immenkalvo olisi ritsahtanut puhki ja vuoteelle olisi tulvahtanut jotakin..., verisiä roiskeita? Äkkiä häntä yökötti ja hänen oli noustava ulos bussista. Hän painoi soittokelloa ja bussi pysähtyi jarrut kirskuen kohdalle sattuneelle pysäkille. Juhani lennähti ulos ovesta ja hoiperteli pysäkkikatoksen taakse, jonne antoi ylen, kun hirviöbussi lähti sihisten ja puhisten pysäkiltä. Humalassaan Juhani oli kaatua pusikkoon naamalleen, mutta sai kuin saikin pideltyä itsensä pystyssä pysäkin rakenteissa roikkuen. Hän pyyhki suupieliään ja irvisti paha maku suussaan yrittäen karistaa äskeistä mielikuvaa päästään. Ympärilleen katseltuaan hän lähti kohti läheistä risteystä. Heimstrasse luki katukyltissä. Kohta hän huomasikin jonkin matkan päässä tutun omakotitalon, jonka pihaan suunnisti. Hän löysi taskustaan avaimen, raplasi ulko-oven auki, hoiperteli sisään valoja sytyttämättä ja kompuroi portaat yläkertaan. Mentyään huoneeseensa ja kiskottuaan vaatteet yltään Juhani alkoi voida todella pahoin. Hän kiirehti takaisin käytävään ja vessaan, jonne istahti alushousut kintuissa. Hänen vatsansa ja suolensa tyhjentyivät molemmista päistä yhtä aikaa. Oksennusta roiskui reisille, kun hän yökkäili haarojensa välistä. Hän luuli pyörtyvänsä, mutta hetken aikaa istuimella huohotettuaan hän kuitenkin pääsi siltä ylös, puhdisti jälkensä ja pesi itsensä. Sekasortoisissa ajatuksissaan hän vannoi, ettei koskaan enää joisi viinaa. Huoneeseensa päästyään hän kaatui vuoteeseensa ja sammui kuin kynttilä. Aamulla hän heräsi, kun isäntäperheen rouva Hilde Steinhof istui hänen vuoteensa vieressä. Pääkipu oli ankara. "Sinulla taitaa olla huono olo? Kävit yöllä vessassa. Otapa tästä lääkettä", rouva sanoi saksaksi ja ojensi Juhanille pienen, ruskeaan paperiin käärityn pullon. Juhani makasi edelleen vuoteessa ja oli tuskin saanut silmiään auki. Hän repäisi lääkepullon kaulan ympäriltä paperin pois ja väänsi kierrekorkkia. Se aukesi riksahdellen. Juhani kaatoi puolet sisällöstä nieluunsa ja se maistui kamalalta, kitkerältä. Hilde nyökkäsi, että anna mennä vaan, ja Juhani kaatoi litkun alas kurkustaan. Aine lämmitti mukavasti vatsassa ja lähti kiemurtelemaan hermoratoja pitkin, nousten helpotusta suoden päähän asti. Hilde arvioi hetken aikaa nuoren miehen tilaa, riksautti sitten vielä toisenkin pikkupullon auki ja ojensi sen pojalle, näyttäen, että juo tämäkin pois. Juhani kulautti putelin sisällön kerralla nieluunsa, irvisteli ja piteli kaksin käsin rintaansa. Hän vilkaisi pikkupullon kylkeen. Siinä luki Underberg. Poika nyökytteli rouvalle päätään, että...