Hämäläinen Vetelä yritys

1. Auflage 2021
ISBN: 978-952-80-7860-9
Verlag: BoD - Books on Demand
Format: EPUB
Kopierschutz: 6 - ePub Watermark

E-Book, Finnish, 288 Seiten

Ruotsalainen pääomasijoitusyhtiö Kreosit Oy ostaa kokkolalaisten veljesten perustaman Stormarket-ketjun. Veljekset ovat ikääntyneet ja päättävät rahastaa elämäntyönsä. Kreosit Oy uskoo sillä olevan mahdollisuuksia nopeaan arvonkasvatukseen tehostamalla ketjun toimintaa, irrottamalla laiskaa pääomaa ja hankkimalla ketjuun lisää pienempiä alan yrityksiä. Johtoa vaihdetaan ja uusi toimitusjohtaja Veronica Hällfors-Holmqvist laittaa kaikki johtoryhmän paikat sisäisesti avoimeen hakuun. Mikko Kannisto, joka on ollut jo 20 vuotta yrityksen palveluksessa ihmettelee onko hänen haettava omaa paikkaansa. Yrityskauppa rahoitetaan isolla velkavivulla. Odotukset nopeasta käänteestä kannattavuuden parantamiseksi kasaavat paineet uudelle johdolle ja finanssikriisi lisää vaikeuskerrointa. Konsultit kutsutaan hätiin, kun kaikki ei suju odotusten mukaisesti. Johto tietää, etteivät kaikki pysy mukana leikissä. Kuka putoaa ensimmäisenä?

Olen syntynyt Laihialla, nuukuuden pitäjässä, Etelä-Pohjanmaalla. Isäni oli karjalainen ja äitini pohjalainen. Isäni rakensi tyypillisen sodanjälkeisen rintamamiestalon perheelleen Laihian omakotialueelle. Siinä ehdin asua kaksikymmentä vuotta. Ympäristössä asui samanlaisia perheitä, samanlaisissa taloissa. Ihmiset olivat kuitenkin erilaisia. Koulun ja myöhemmin kunnan kirjasto tulivat tutuiksi lukemisharrastuksen myötä. Opiskelujen jälkeen oli edessä muutto etelään työn perään. Kirjailijaa ei minusta tullut, silti vähittäiskaupan johtotehtävät edellyttivät erilaisen kirjallisen ilmaisun oppimista. Jonkun kerran aloittelin novellien kirjoittamisista mutta ne eivät päässeet edes pöytälaatikkoon. Kirjoittamisen tarvetta purin paikallislehden kolumneissa. Vasta eläköidyttyäni sain ajatuksen kirjoittaa romaanin. Aiheen sain luettuani edesmenneen enoni lehtijutun hänen isoisästään, koulumestari Matti Rannasta. Heti alussa päätin, että kirjasta pitää tulla fiktio. Siihen meni runsas kaksivuotta ja paljon käyntejä Kansalliskirjastossa tutkimassa historiallisia tapahtumia ja taustoja. Se opetti itsellekin paljon lisää Suomen lähihistoriasta. Elin vahvasti Matin tarinaa ja elämää 1900-luvun vaihteen melkeissä. Romaanin saaminen valmiiksi oli hieno tunne. Kokemus on ollut kaiken vaivan arvoinen!

Autoren/Hrsg.

Hämäläinen, Seppo

Leseproben

1. Luku
Elokuu 2007
Veronica ei ollut yllättynyt, kun MedHunt Groupin johtava konsultti soitti hänelle. Hän oli tuntenut Mårten Magnussenin jo Hankenin ajoilta. Sen isovanhemmat olivat aikanaan tulleet Tanskasta. Mårtenin isä oli ollut vuosikymmenet UPM:n vientihommissa ja perhe oli asunut myös ulkomailla useita vuosia. Veronica muisti Mårtenin yllättäneen monet puhumalla sujuvaa espanjaa aikanaan Hankenilla. Nyt se oli ollut headhunterina jo melkein vuosikymmenen. Mårten soitteli hänelle aika ajoin ja kertoi hänen mielestään kiinnostavista johtajan paikoista, mihin hän haki oikeanlaista henkilöä. Ei hän ollut aina varma, olivatko soitot tarkoitettu tosissaan otettavaksi. Useimmiten ne johtivat vain siihen, että he sopivat puhelimessa menevänsä lounaalle johonkin Helsinkiin avatuista uusista ravintoloista. Joskus tuntui, että Mårten suorastaan flirttaili hänen kanssaan. Aina se oli ollut sellainen. Sillä oli menossa jo toinen avioliitto ja sekin tuntui Mårtenin puheitten mukaan olevan menossa karille. Veronica oli ollut naimissa saman miehen, Kaj Holmqvistin, kanssa jo melkein kymmenen vuotta.Ottanut sen sukunimen aikanaan omaansa eli hän oli nykyisin Veronica Hällfors-Holmqvist. Sukunimi oli hankala ja hän oli ajatellut jättää Holmqvistin pois nimestään. Se oli ollut silloin jotenkin itsestään selvää, että hän säilyttäisi oman sukunimensä, mutta halusi kuitenkin lisätä aviomiehensä nimen. Nyt se tuntui vähän turhalta. Mårtenilla oli uskomaton verkosto, minkä hän oli kehittänyt vuosien varrella. Se oli aktiivinen monella tavalla, se harrasti melkein kaikkia mahdollisia urheilulajeja ja oli muutenkin monessa mukana. Kuului Rotareihin, oli entinen senaattori Nuorkauppakamarista, taisi se kuulua rappareihinkin, vaikkei se siitä paljon puhunut. Talvisin se tietysti lasketteli ja pelasi tennistä, kesällä purjehti ja golfasi. Ei ihme, että avioliitot menivät karille. Ei se kotona ollut juuri koskaan. Mårten oli kovin innostunut eikä halunnut kertoa puhelimessa asiaansa. Se ehdotti jo seuraavalle päivälle lounasta. Hän yritti selittää, ettei se onnistuisi, mutta se jankkasi niin kauan, että hän suostui siirtämään yhden sisäisen kokouksen eteenpäin. He sopivat tapaavansa Palace Gourmet ravintolassa. Se oli Magnuksen mielestä riittävän julkinen paikka, jotta kukaan ei miettisi minkä takia he tapaisivat. Paikka oli kovin suosittu liike-elämän lounaspaikka, kallis, mutta hyvää ruokaa siellä sai. Veronica oli ollut Ollonqvistin suvun omistamassa taloustavaroitten tukkuliikkeessä toimitusjohtajana jo nelisen vuotta ja oli hyvin tyytyväinen. Työ oli kiinnostavaa eikä liian stressaavaa. Perheyrityksessä oli omat haasteensa, mutta tähän asti hän oli saanut tehdä asiat hyvin vapaasti. Oli hän tietysti heti alussa kertonut minkälaisin ajatuksin hän lähtisi yritystä kehittämään, kuultuaan ensin yhtiön hallituksen tavoitteet. Victor Granqvist oli hallituksen puheenjohtaja. Victor oli entinen upseeri ja nainut aikanaan omistajasuvun vanhimman tyttären ja siirtynyt sitten yhtiön palvelukseen. Se oli ollut toimitusjohtajana yli kolme vuosikymmentä. Sen jälkeen yhtiön toimitusjohtajaksi oli tullut perheen poika, mutta mies oli osoittautunut vikavalinnaksi. Muutamassa vuodessa se sai yhtiön asiat sekaisin. Veronica oli palkattu tervehdyttämään yhtiö. Victor hänet oli valinnut. Sillä oli selvät raamit mitä halusi. Yhtiö halusi kasvaa, mutta ilman turhia isoja riskejä. Hän oli ensin karsinut turhat tuoteryhmät ja irtisanonut huonot sopimukset, jotka edellyttivät liian suuria ostomääriä. Hankkinut parin ensimmäisen vuoden aikana hyviä uusia edustuksia ja saanut tuotteita isojen ketjujen valikoimiin. Ei hänellä ollut mitään erityistä syytä vaihtaa duunia. Olisi silti mukava käydä kuulemassa mitä Mårtenilla oli tarjottavana hänelle. Jotain sen mielestä kiinnostavaa paikkaa se halusi tarjota. Ei hän tietysti ainoa ollut, jolle se sitä tarjoaisi, vaikka se muuta väittäisi. Kolme ehdokasta oli minimi mitä toimeksiantaja odottaisi headhunterin tuovan pöytään. Takseja piti nykyisin aina odottaa, ensin ei meinannut päästä edes taksikeskukseen läpi ja sitten sieltä ilmoitettiin, että oli vähän ruuhkaa. Nyt oli vain tavallinen torstai ja keskipäivä, oliko autoja vai kuskeja liian vähän. Hän ei halunnut myöhästyä. Ei Magnuksen takia, se jouti odottamaan, vaan yleensä. Hänen mielestään myöhästyjillä oli huonoja selityksiä siihen, etteivät he ilmestyneet sovittuna aikana paikalle. Oli hänellä vielä aikaa, jos taksi tulisi edes seuraavan kymmenen minuutin sisällä. Veronica odotteli rappukäytävässä, ulkona oli oikea koiranilma. Satoi sellaista pienipisaraista vettä, joka kasteli nopeasti. Tuuli oli puuskainen ja kadulla näkyi hänen edessään väärinpäin kääntynyt repaleinen sateenvarjo, jonka tuuli oli juuri viemässä ohi ajavan bussin alle. Ei kannattanut avata sateenvarjoa, kun menisi ulos. Parempi odottaa sisällä. Valkoinen Mersu pysähtyi oven eteen. Veronica kiirehti sateen alta autoon ja ilmoitti kuskille osoitteen. Tämä kuski oli onneksi sitä hiljaisempaa sorttia. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt sitä, että jotkut kuljettajat halusivat puhua asiakkaan kanssa ja eivät ymmärtäneet yksitavuisia vastauksia, jotka viestivät asiakkaan halusta pysyä hiljaa. Oli hän tavannut matkoillaan myös mielenkiintoisia taksikuskeja. Eräällä matkallaan Torontoon, hän oli ottanut lentokentältä taksin. Kuunneltuaan hetken hiljaista musiikkia mitä auton radiosta tuli, hän tunnisti sen Griegin musiikiksi. Veronica oli pyytänyt laittamaan musiikkia hieman kovemmalle ja sanonut pitävänsä tästä nimenomaisesta kappaleesta. Se oli musiikkia Peer Gyntin näytelmään. Kuljettaja teki työtä käskettyä ja kysyi samalla oliko hän norjalainen. Se kertoi, että mies tiesi musiikista. Veronica sanoi olevansa Suomesta, johon kuljettaja sanoi saman tien Sibelius ja jatkoi, että teidän maastanne tulee hämmästyttävän paljon hyviä kapellimestareita. Toronto Sinfonian kapellimestarina oli vuosituhannen vaihteessa vaikuttanut Jukka-Pekka Saraste, jota kuljettaja kehui maasta taivaaseen. Oli kuulemma nostanut orkesterin tasoa ja tuonut uutta musiikkia ohjelmistoon, tietysti myös Sibeliusta ja Griegiä. Veronica oli entistä enemmän hämillään. Tuntui kuin matka lentokentältä hotelliin olisi ollut liian lyhyt, kun he keskustelivat klassisesta musiikista ja säveltäjistä. Tultiin Eteläranta 10 eteen. Kuljettaja ei vaivautunut autosta ulos avaamaan ovea. Pitäisi olla varmaan kymmenen vuotta nuorempia tai kolmekymmentä vuotta vanhempi ja tietysti näyttävämmän näköinen, Veronica mietti autosta astuttuaan märälle jalkakäytävälle. Hän nousi hissillä kerroksiin. Mårten odotti häntä hissiaulassa ja otti hänen takkinsa. Annettuaan sen vaatenaulakon hoitajalle, kääntyi ja sanoi antaessaan poskisuudelmaa olevansa tyytyväinen, kun hän oli järjestänyt aikaa niin nopeasti tähän tapaamiseen. Jatkoi vielä uskovansa hänen olevan kiinnostunut siitä mitä hänellä oli tarjolla. Hovimestari vei heidät pitkälle, ravintolan perällä olevaan ikkunapöytään. Kysyi haluammeko jotain aperitiivia alkuun. Mårten sanoi ottavansa mielellään tomaattituoremehun, nyökkäsi minun suuntaani ja nyökkäsin takaisin. Hovimestari kuittasi tilauksemme sanomalla – siis kaksi tomaattituoremehua ja jatkoi, että päivän kala on tänään Inarin siikaa ja ojensi meille ruokalistat. Emme kumpikaan kajonneet siihen, miksi olimme lounaalla. Puhuimme yhteisistä tutuistamme ja yleismaailmallisista juoruista. Niistä mistä voi puhua ilman, että kokee juoruilevansa. Me molemmat tunsimme paljon samoja ihmisiä. Olimme saman ikäisiä ja harrastimme paljon myös samoja asioita, meillä riitti puhuttavaa. Ravintolassa ei ollut kuin muutama näköistuttu. Väkeä tuli koko ajan lisää ja sali oli melkein täynnä. Pitkiä lounaita tämä paikka oli nähnyt vuosien varrella paljon ja oli hänkin muutaman kerran osallistunut sellaisiin. Ei hän niistä erityisemmin nauttinut, mutta halusi...